1. heinäkuuta 2015

Young at heart



Hupsista, kesäkuu hurahti ilman postauksen postausta. Mummo ei kuitenkaan ota asiasta stressiä, nyt tuntui taas siltä, että oli aika päivittää blogia. Alkukesä kului hyvin pitkälti työn merkeissä, ja ältsin mukava niin. Yrittäjänä saa olla onnellinen, että tekemistä ja toimeksiantoja piisaa.

Kesäkuun ohjelmaan mahtuivat myös muutamat festivaalit (Sideways ja Provinssirock), yksi valmistunut kaulahuivi (asustaa nykyään meidän sohvalla, koska toimii myös torkkupeittona), syntymäpäiväjuhlat (mummo täytti 33 vuotta), runsaasti kahvinjuontia ja useampikin torivisiitti (Hakaniemen tori on paras).

Tilkkanen lomaakin on nyt heinäkuussa luvassa, ja matkasuunnitelmia peräti kaksin kappalein. Ensin Tallinna, missä tulee varmasti ainakin herkuteltua ihanissa ravintoloissa ja täydennettyä puikkovalikoimaa Karnaluksissa, sitten Lissabon.

Reissujen välillä puolestaan on ihaninta notkua ihan vaan kotikulmilla. Tänään mummo suuntasi vielä illan päälle lähikallioille uudet prinsessatennarit jalassa. Vansin ja Disneyn yhteismallisto on nimeltään Young at heart - juuri sopiva henkiselle mummolle siis, sillä ikähän on vain numeroita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti